Venäjän presidentin Dimitri Medvedevin vierailu Suomeen on uutisissa saanut paljon palsta- ja ruututilaa. Suomen valtionjohdon tulee pitää hyvät yhteydet Venäjän valtionjohtoon, tämän ymmärtää jokainen. Venäjällä on monessa asiassa paljon parantamisen varaa. Sananvapautta ei juuri ole, äänestysten tulokset ovat äärimmäisen kyseenalaisia ja korruption määrä on sanoin kuvaimattoman suuri. Tästä huolimatta suomalaiset toivottavat Medvedevin Suomeen mielenosoituksella, jossa vaaditaan Karjalaa takaisin.

Suomen valtioonjohto ei voi kovin kärkkäästi ottaa kantaa Venäjällä oleviin puutteisiin, sillä se vaarantaisi diplomatisuhteet. Tottakai valtionjohtojen välisissä keskusteluissa, nämäkin asiat pitää olla esillä. Sen sijaan ihmisten järjestämät mielenosoitukset voisivat kohdistua nimenomaan ihmisoikeuskysymyksii. Ymmärrän, että ihmiset ovat katkeria siitä, että Karjala jäi talvisodan ja jatkosodan jälkeen Venäjän puolelle, mutta eiköhän aika olla jo kypsä unohtaa asia. Suomi on jo nyt liian iso maa, näin pienelle väestölle, pitäisikö turhaa maata saada vielä lisää. Toinen ongelmakohta on Karjalassa asuvat ihmiset, mitä heille tehdään? Pitääkö meidän nyt ajaa Karjalassa asuvat ihmiset pois kotoaan? Vastaukseni on, että ei pidä, Karjalaan liittyvät muistot kyllä elävät suomalaisissa pitkään, mutta reaalimaailmassa eletään nykyhetkeä ja nykyhetkeä ajattelen Karjalan palautuminen Suomelle toisi enemmän ongelmia, kuin positiivisia asioita.

Ilkka Kanervan tekstiviestikohua tutkinut Mari K. Niemi tuli tutkimuksessaan siihen tulokseen, että media veti överiksi. Huolestuttavaa, että tarvittiin tutkija kertomaan asia. Mielestäni oli suuri vääryys, että Ilkka Kanerva joutui eroamaan tehtävästään vuosi sitten. Kanerva joutui ajojahdin kohteeksi ja mielestäni medialla olisi viimeistään nyt itsetutkiskelun paikka. Ilkka Kanerva oli Suomen ulkoministeri, hänellä, kuten kaikilla muilla työtä tekevillä suomalaisilla, on myös elämää töiden ulkopuolella. Ilkka Kanerva on siellä oikeus lähtelellä viestejä vaikka Jessica Alballe, jos viestien sisältö ei täytä ahdistelun tunnusmerkkejä. Johanna Tukiaisen tapauksessahan näitä tunnusmerkkejä ei täytetty.

Ilkka Kanervan eroaminen oli pakkoratkaisu siinä vaiheessa, kun kävi selväksi, ettei media lopeta asian spekulointia ennen kuin Kanerva eroaa. Euroopan Unioinin huippukokouksissa pääpaino tulee olla asialla, ei sillä kenelle ja kuinka monta viestiä Ilkka Kanerva on lähettänyt. Tuolloin tilanne kuitenkin oli se, että mediaa kiinnosti vain Kanervan tekstiviestit, vaikka Kanerva oli hoitanu ulkoministerin tehtävät loistavasti.

Parin viime päivän aikana erinäisillä nettisivuilla otsikoihin on noussut tappouhkaus-uutiset. Tämä on äärimmäisen surullista. Ensin Mikkoset, Niina ja Timo T.A., kertoivat, että pelkäävät lastensa puolesta, en itsekkään juuri perusta Mikkosten touhuista ja lasten tuominen koko kansan nähtäville on mielestäni lapsia kohtaan epäreilua. En kuitenkaan näe tappouhkauksia kovin hyvänä tapana ratkaista asiaa. Tappouhkauksilla ei hiljennetä Mikkosia ja lapset joutuvat pelkäämään aivan turhaan.

Toinen tapaus tuli esiin tänään, kun Mikael Lilius kertoi, että hänen perhettään on uhattu. Kysymys kuuluu, että miksi. On todella uskomatonta, että vielä vuonna 2009 ihmiset kuvittelevat, että tällainen käytös oikeasti vaikuttaa johonkin. En tunne optiojärjestelmää kovin hyvin, mutta lienee selvää, ettei Lilius ole rikkonut lakia, moraali on vähän niin ja näin, mutta kenellä meillä ei olisi, jos mahdollisuus olisi saada lisää rahaa. Jokainen tappouhkauksen tekijä voi kysyä itselleen, mitä olisi tehnyt Liliuksen tilanteessa.

Olen itse hyvin pettynyt suomalaisiin. Tappouhkaus ei ole sivistysvaltiossa mikään ratkaisu, oikeuslaitos, hallitus ja eduskunta ratkaisevat kiistanalaiset tapaukset. Asioihin voi vaikuttaa myös sivistyneesti. Ihmisten tulisi ymmärtää, että tappouhkauksista, joita nyt ollaan lähetetty, kärsii myös uhkausten kohteena olevien ihmisten läheiset, jotka ovat täysin syyttömiä. Voi vain kysyä, kuinka syyllisiä on Mikkosten 6- ja 7-vuotiaat lapset yhtään mihinkään, tuon ikäiset lapset leikkii pikkuautoilla ja syö räkäänsä.

Seuraan urheilua laidasta laitaan, hiihtoa, yleisurheilua, tennistä, jääkiekkoa, ampumahiihtoa, mäkihyppyä, koripalloa, salibandya, jalkapalloa... listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Edellä esitetty lista ei ole minkäänlaisessa järjestyksessä, sillä jalkapallo on minulle lajeista ehdoton ykkönen. Jalkapallo on maailman harrastetuin ja seuratuin urheilulaji, harva asia pysäyttää maailmaa niin kuin jalkapallon mm-kisojen finaali. Lauantaina pelattiin maaotteluita ympäri maailmaa, mm-karsintoja, joissa selvitetään osallistujat vuoden 2010 mm-kisoihin, tämän lisäksi pelattiin ystävyysotteluita, kuten Englanti-Slovakia, tässä ottelussa pelasi luultavasti maailman kuuluisin urheilija David Beckham. Sivuhuomautuksena todettakaan, että David Beckham on ennenkaikkea loistava jalkapalloilija, ei maailman paras, mutta loistava silti.

Lauantain jalkapallo-ottelut oli eri puolilla maailmaa ykkösurheilu-uutinen. Brasilian viikonlopun ykkösuutinen oli Brasilian pelaama tasapeli Ecuadoria vastaan. Englannissa puolestaan hehkutetaan maajoukkueen voittoa Slovakiasta. Hallitseva maailmanmestari, Italia, voitti Montenegron 2-0, tämä oli Italian ykkösurheilu-uutinen ja Espanjan ykkösuutinen oli maajoukkueen 1-0 voitto Turkista. Suomen ykkösurheilu-uutinen sen sijaan oli alkanut F1-kausi. Niukasti kakkosena tuli jääkiekon SM-liigan välierät ja sitten päästiin Suomen upeaan voittoon Walesista jalkapallon mm-karsinnoissa. Tämä on ennenkuulumatonta Euroopassa. Jari Tervo sanoi joskus, että eurooppalainen valtio voi kutsua itseään sivistysvaltioksi vasta, kun maan jalkapallomaajoukkue on pelannut lajin arvokisoissa. Minä sanon, että Suomi on sivistyskansa vasta, kun jalkapallomaajoukkue on maan puheenaihe numero yksi.